Maan hallituksen leikkauslista säväytti. Yhteiskuntasopimuksen kariuduttua hallitus iski takaisin leikkauslistalla. Some-aikakaudella kannanotot puolesta ja vastaan lähtivät liikkeelle välittömästi. Sairaanhoitajien mielipiteet nousivat esiin nopeasti, iskeväthän leikkaukset kipeimmin jaksotyötä tekeviin julkisen sektorin työntekijöihin. Arviot ansiotason pienenemisestä nousivat jopa 14 prosenttiin: kahdeksan lomapäivää pois vastikkeetta, epämukavan työajan korvausten leikkaaminen ja arkipyhätyön korvausten poistaminen. Sairaanhoitajan kukkarolla käytäisiin vähintään kahdensadan euron verran kuukaudessa. Ei tunnu reilulta. Sari Sairaanhoitaja saamat palkankorotukset peritään siis takautuvasti takaisin.

Julkinen sektori sekä sosiaali- ja terveysala on ollut edellisen ja nykyisen hallituksen inhokki. Sairaanhoitajia ja muuta hoitohenkilöstöä on syyllistetty milloin mistäkin ja vuosittaiset organisaatioiden talousvakauttamiset on tehty sijaiskieltojen ja henkilöstövähennysten kautta. Onko hallituksella nyt niin kova hybris, että leikkauslistan nostaman älämölön suojissa yritetään runnoa myös sote-ratkaisu? Vai onko meneillään kovan luokan kuittailu?

Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tarjonneet yhteiskuntasopimusneuvottelujen uudelleen avaamista, mutta pääministeri sanoi tylysti ”ei käy”. Tässä tilanteessa koko Suomen kannalta neuvottelumahdollisuuden ylläpitäminen olisi parasta. Väläytelty sopimispakkolainsäädäntö on ennenkuulumaton. Sitä ei tunne pohjoismainen eikä eurooppalainen työmarkkinakenttä. Ruotsin kohuttu karenssipäivä on monissa ruotsalaisissa paikallisissa työpaikoissa sovittu toisin, siis palkalliseksi. Eikä sairauslomasta sopiminen ole ruotsissa enää työmarkkinasopimusten piirissä oleva asia. Saksan talousihme perustui luottamukseen työnantajan ja palkansaajajärjestöjen välillä. Meillä tuo luottamus on hauras.

Tuottavuutta on mahdollista hakea uudenlaisin ratkaisuin. Uudessa Apteekkari-lehdessä on asiaa avoapteekkien sairaanhoitajavastaanotoista. Avoapteekkeja on Suomessa yli 800. Apteekit voivat aivan hyvin toimia matalan kynnyksen terveyspalvelupisteinä jo nyt. Apteekeissa toimivat sairaanhoitajat rokottavat, tarkistavat lääkitystä, antavat terveysneuvontaa. Tulevaisuudessa heidän toimenkuvaansa olisi mahdollista kehittää rajatulla lääkkeenmääräämisoikeudella. Myös Valvira kannattaa omassa sote-norminpurkulistassaan sairaanhoitajien rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden lisäämistä.

Sopimisen kautta olisi hyvä edetä. Sairaanhoitajat ovat maltillista ja asiallista väkeä ja haluavat olla antamassa panoksensa Suomen tilanteen vakauttamiseen. Mutta kyykyttämiselle sanomme ei.

6 kommenttia artikkeliin ”Hallituksen leikkauslista: sopimiselle kyllä – kyykyttämiselle ei

  1. Neuvotteluteitse on asiat hoidettava – sanelupolitiikka ei ole tätä päivää.
    Sairaanhoitajan työ on vaativaa ihmissuhdetyötä epämukavina työaikoina, pyhinä ja viikonloppuina. Sairaalaolosuhteissa terveys on uhattuna eristystä vaativien potilaiden hoidossa. Muutokseen olemme alalla tottuneet, mutta haluamme kantaa myös osan kehittämisavustusta. Tunnemme olosuhteet ja olemme työtämme, toistaiseksi arvostavia osaavia ammattilaisia.
    Palkka on pieni, siitä miten säästöjä tehdään on neuvoteltava, ei vain ilmoitettava.
    Mekin ymmärrämme taloutta ja haluamme myös Suomen elpyvän. Mutta haluamme sanoa myös miten.

  2. Voi olla hyvinkin kohtalokasta, että hoitajat tulevat töihin sairaana. Eikä vähiten potilaalle.

    • Hei Anitta! Juuri näin. Mutta sairaanhoitajat eivät tule sairaana potilashoitoon töihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *